sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Hammashoitoa

Viime torstaina saatiin mukavaa naposteltavaa, kun henkilökunta toi meille tuoreita mäntyrankoja. Se tekee niin hyvää hampaille kun saa kaluta kuorta irti; sellaista mukavaa iltapuhdetta. Tahtoo muuten tuo ruokavalio olla sen verran pehmyttä, että meidän laamojen hampaat eivät muuten välttämättä kulu riittävästi hampaiden kasvuun nähden. Onneksi vielä ei ole tarvinnut kutsua eläinlääkäriä hampaita lyhentämään. Ja täyykin koettaa pitää itse hampaista huolen, sillä ei se hampaiden lyhentäminen kuulemma ihan kaikkein mukavinta ole. Kuvassa on Jingon yhden illan aikaansaannos. Se on kyllä kova heppu kaluamaan. Ihan tuosta vaan kuori puun muutamassa tunnissa, ei voi kun ihmetellä.
-KANTA-

lauantai 26. toukokuuta 2012

Kesäruokaa

Kyllä taasen alkoi laamapäivät, kun saat mutustella tuoretta ruohoa. Tuollaista lannoittamatonta mietoa kesantoheinää, juuri laaman makuun sopivaan.

Nyt ollaan vietetty hiljaiseloa ja nautiskeltu keväästä. Toukokuun alkupuolella sen sijaan oli mukavasti touhua, kun Pukkilan seurakunnan kerhonohjaajat ja kerhot kävivät meitä moikkaamassa. Kovasti oli menoa ja meininkiä, mutta sehän sopii vallan mainiosti minulle, edustuslaamalle. Onneksi kohta puoliin alkaa pyöriä kesän laamakerhot, joten saadaan taas mukavaa tekemistä. Mitenkähän Giselle ensikertalaisena mahtaa suhtautua laamakerhoon? Saas nähdä.
-KANTA-

tiistai 1. toukokuuta 2012

Giselle muutti

Giselle, koko nimeltään Metsälammen Giselle, muutti talliimme reilu viikko sitten. Giselle vietti yksivuotissynttäreitään eilen vapunaattona. Aika rauhaisassa merkeissä juhlimme synttäreitä, paistattelimme päivää ihanan lämpöisessä kevätsäässä ja nautiskelimme kerppua ulkoilmassa. Giselle on hyvin sopeutunut jengiimme. Minä olen ottanut sellaisen etäisen johtajan roolin. Orvokki sen sijaan on Gisellelle kuin isosisko; opastaa häntä tarvittaessa, mutta toisaalta antaa Gisellelle hänen kaipaamaansa turvaa. He liikkuvat aika paljon yhdessä. Jingo on tietenkin ihan innoissaan uudesta tytöstä, vaikka joutuukin vain nuuskimaan häntä aidan takaa.
-KANTA-

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Juoruja

Ette ikinä arvaa mitä kuulin! Tänne kuulemma muuttaa uusi laamatyttönen pääsiäisen jälkeen, noin vuoden ikäinen Giselle (kuvassa). Hän muuttaa meille Metsälammen laamoista (www.metsalammenlaamat.fi). Ja juuri kun minä olen saanut Orvokista ja Jingosta kasvatettua vanhempaa laamarouvaa kunnioittavia kunnon laamanuoria. Tai ainakin Orvokista. Jingo tahtoo välillä kyseenalaistaa auktoriteettini. Toivottavasti Giselle on hyvätapainen, niin ettei minun tarvitse kovasti häntä opettaa laamamaisille tavoille. Jingo on asiasta ihan riemuissaan. Hänestä on todella kivaa kun talliin saadaan lisää tyttöjä. Ja Orvokkikin odottaa samanikäistä laamaseuraa. Minun vastuuni lauman johtajana sen kun kasvaa. Mutta toisaalta minä kyllä olen kykenevä laama johtamaan isompaakin laumaa. Joten sen puoleen - tervetuloa Gisellelle.
-KANTA-

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Kanteleenjärven Pärinäpäivässä mukana

Helmikuun lopulla kävin hengailemassa Pukkilassa Kanteleenjärven Pärinäpäivillä. Muutama kysyi, että onko minulla korvatulpat, kun en kovasta pörinästä ja kaikenmaailma moottorikulkuneuvoista ollut millänikään. Se on vaan niin, että minä olen kovahermoinen laama, eikä juuri mikää saa minua säikkymään, ainakaan silloin kun olen edustustehtävissä. Jingo ja Orvokki eivät mukaan päässeetkään, kun vielä vähän arkailevat kovaäänisiä kulkupelejä. Kuvassa ole taluttajatuuraajani kanssa, kun varsinainen emäntäni mutustelee tuossa vieressä makkaraa. No vähän niin kuin sukulaismiehiä tuo tuuraajakin, siis ei varsinaisesti minun, mutta emäntäni.
-KANTA-

tiistai 21. helmikuuta 2012

Laskiaistapahtumassa

Laskiassunnuntaina oli melkoinen sää, pyrytti ja tuuli. Onneksi se ei juurikaan haitannut meitä laskiaisen viettäjiä, minua, Jingoa ja Orvokkia, sekä montaa muuta Pukkilalaista. Mukavaa oli ja tulihan jokunen uusi lähempikin tuttavuus hankittua. Tuossa taustalla muuten näkyy meidän ajokkimme, tuo violetti traileri. Minä kyllä oikeastaan haluaisin yksityisen vaunun, sillä toisinaan on kyllä ahdistavaa joutua noin pieneen tilaan noitten teinien, Jingon ja Orvokin, kanssa.
-KANTA-

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Jingo, The ratsulaama

Tässä kuva Jingosta uudessa laamasatulassaan. Tästä se Jingon ratsulaaman ura ampaisee nousuun. Satulassa on kiinnipitolenkki, joka kuvassa ei nyt näy kunnolla, jotta kyydissä pysyy paremmin. Varsinaista ratsastuskuvaa tähän ei vielä saatu, sillä ratsastaja ei pysynyt Jingon vielä kovin vaudikkaassa menossa montaa sekunttia kyydissä. Tai ei ainakaan niin kauaa että se hetki olisi saatu ikuistettua valokuvaan... Mutta harjoitus tekee mestarin - niin mestari ratsulaaman kuin mestari laamaratsastajankin.

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Laamatko kylmänarkoja

Joskus aina kuulee kysyttävän, että miten me laamat pärjäämme ulkona täällä Suomessa. Mainiosti, sanoisin. Kyllähän tyynenä talvipäivänä on mukavaa pitää päivän lepohetki ulkosalla pehmeän puuterilumen päällä, haistella raikasta talvi-ilmaa ja katsella maisemia. Ja onhan meillä lämmin laamapaita päällä, niin ei tuo pakkanenkaan niin haittane.
-KANTA-