sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

lapsiystävälliset laamat

Laamat ovat hyvin huomaavaisia ja varovaisia, eivätkä ole moksiskaan polven korkuisesta touhukkaasta laamanhoitajasta.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

turvekylpy

Kanaset eivät kerta kaikkiaan voi vastustaa uutta puhdasta kuiviketurvetta, vaan kyllä se on aina raikastavan ja puhdistavan turvekylvyn paikka. Ja mikä sen mukavampaa kuin yhdessä kylpeminen. Kuvassa kanakylpylä, vain porealtaat ja liukumäet puuttuvat.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Kesätöitä

Meillä olisi parille reippaalle kesätyöntekijälle tarvetta heinäkuussa ajalle 1.7.-18.7.2014. Katso tarkemma tiedot ja hakuohjeet kesätyöilmoituksestamme tästä linkistä.


Kaikki kesätyöpaikat on nyt täytetty. Kiitokset hakijoille.

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Luminen laama

Kylläpä elinen lumisade oli mukavaa! Jotenkin se on vaan niin hauskaa seisoskella ja antaa lumen sataa päälle.

Luminen Giselle

Luminen Giselle

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Sivubisnestä

Pientä sivubisnestä meillä: "Mäntykuorimo Laama&Laama&Laama&Laama&Laama". Tuotteena kuortetonta, ja siten siistiä ja roskatonta mäntyrankaa esimerkiksi polttopuuksi. Kuvista ilmenee tuotteiden laatu sekä energiantehokas ja ympäristöystävällinen tuotantotapamme;).
Vasella kuorimatonta ja oikealla kuorittua mäntyrankaa.

Jingo työssään

Giselle työn touhussa

-KANTA-

torstai 26. joulukuuta 2013

Jouluruokaa

Jouluaterialla. Mikään ei ole niin herkullista jouluruokaa kuin kunnon vanhanajan kerppu. Perinneruokaa, sanoisin.
-KANTA-

lauantai 21. joulukuuta 2013

Hyvää Joulua ja Laamaisaa Uutta Vuotta

Hutkon pikkutontut Ella ja Kielo-laama toivottavat koko Hutkon väen puolesta Hyvää Joulua ja Laamaisaa Uutta Vuotta